*

Tiera Laitinen

Kun Katainen himaan päin veti

Viime viikolla valtakunnan ykköskohuksi nousi Facebook-möläytysten ja viihdetapahtumien sijasta kerrankin asia, jossa on edes vähän todellista kohisemisen aihettakin. Nimittäin tapa, jolla pääministeri Jyrki Katainen junaili filosofi-konsultti Pekka Himaselle toimeksiannon Suomen tulevaisuudennäkymiä hahmottelevan selonteon tuottamisesta.

Miksi kohu vasta nyt?

Oikeastaan asiassa ei tapahtunut viime viikolla mitään erityistä. Rahoituspäätös tehtiin jo noin vuosi sitten [YLE]. Ei kiinnostanut. Viime marraskuussa Helsingissä järjestettiin projektiin liittyvä Kestävän kasvun ja hyvinvoinnin foorumi, jossa Sininen kirja julkaistiin ja jonka yhteydessä oli lehdistötilaisuuskin [sama]. Ei kiinnostanut. Marraskuussa myös kansanedustaja Arja Juvonen (ps) teki kirjallisen kysymyksen pääministeri Kataiselle hankkeen tilaustavasta [PS]. Ei kiinnostanut.

Tapaus alkoi kelvata isoksi uutiseksi vasta, kun toimittajat Anu Silfverberg ja Johanna Vehkoo tekivät siitä pitkän jutun verkkojulkaisu Long Playhin. Muutaman päivän päästä kaikki viestimet olivatkin täynnä Himasta, Sinistä kirjaa, kaikkien vähänkin asianosaisten haastatteluja sekä jokaisen kynnelle kykenevän kolumnistin kommentteja. Kaiken muun päälle allekirjoittanutkin heräsi pitkään jatkuneesta blogihorroksestaan ja tuotti tämän kirjoitelman.

No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Panee kuitenkin miettimään, kuinka moni yhtä tärkeä tai tärkeämpikin asia jää maassamme pimentoon ja vaille yhteiskunnallista keskustelua. Viestinten toiminta vaikuttaa tapauksen valossa kovin satunnaiselta ja sopulilaumamaiselta. Miksi Juvosen keskustelunavaus marraskuussa ei johtanut mihinkään? Miksi kukaan ei kysynyt Suomen Akatemian, Tekesin ja Sitran johtajien näkemystä tapahtumasta silloin? Eikö kenellekään tullut mieleen, eikö valmiiksi hankittua ja pureskeltua uutisaineistoa ollut tarjolla riittävästi, vai oliko viestintuoja vain väärä?

Pääasia kuitenkin on, että nyt tapaus on noussut keskusteluun. Oikeuskansleri kuulemma selvittää parhaillaan, menikö hankinta lain mukaan. Hyvä että selvittää, mutta mielestäni lainmukaisuus ei tässä ole tärkeintä. Lakia nimittäin tarvitaan vasta sitten, kun moraali on loppunut. Minua kiinnostaa enemmän, oliko menettely oikein ja oliko se Suomen edun mukaista.

Kysytään siltä, joka vastaa oikein

On kyselty, miksei tulevaisuusselontekoa kilpailutettu normaalin tutkimusrahoituksen jakokäytännön mukaisesti. Asiassa on ihmeteltävää vain, jos lähdetään siitä virheellisestä premissistä, että Himasen "tutkimuksen" olisi tarkoitus olla tutkimus. Tieteellinen tutkimus lähtee siitä, että on kysymys, johon ei tunneta vastausta. Käynnistetään projekti, tehdään tutkimusta, ja tutkimuksen kuluessa vastaus kysymykseen sitten löytyy (jos löytyy). Mikäli vilppiä tai vakavia virheitä ei tehdä, löytyvä vastaus on sama riippumatta siitä, kuka tutkimuksen tekee. Hyvän ja huonon tutkijan ero on vain siinä, että hyvä löytää samalla rahalla tai samassa ajassa vastauksia useampiin kysymyksiin kuin huono. (Lisäksi hyvä tutkija usein keksii samalla uusia kysymyksiä, joihin kannattaisi myös etsiä vastaus, mutta se on tässä epäolennaista.)

Himasen tilaustyön ei nähdäkseni ole tarkoitus olla tutkimus yllä kuvatussa mielessä. Parhaan viitteen hankkeen todelliseen tarkoitukseen antaa tieto Kataisen ja Himasen aiemmasta yhteistyöstä. Vuonna 2004 Kataisen johtama eduskunnan tulevaisuusvaliokunta tilasi Himaselta vision, jonka keskeisiä kohtia päätyi sitten kokoomuksen seuraavaan eduskuntavaaliohjelmaan [YLE]. Sittemmin Himanen tuotti hallitukselle myös Kukoistuksen käsikirjoituksen (2010) Kataisen ollessa valtiovarainministerinä.

Himanen on siis Kataisen tulevaisuusselvitysten hovihankkija. Näiden tulevaisuusselvitysten ei ole tarkoitus olla -- eivätkä ne aiheensa vuoksi oikeastaan voisikaan olla -- tutkimuksia sanan tiukassa merkityksessä. Ne ovat lähinnä visioita: näkemyksiä eli perusteltuja mielipiteitä siitä, mihin maailma on menossa ja mihin suuntaan suomalaista yhteiskuntaa tulisi kehittää.

Politiikka on erilaisten yhteiskunnallisten näkemysten kilpakenttä. Kun poliitikko Katainen tilaa visioita, hän haluaa tietysti saada sellaisia, jotka tukevat hänen omia näkemyksiään ja tavoitteitaan. Himasen hän tuntee ja tietää kokemuksesta, että tältä saa kokoomuslaisia, kataislaisia visioita. Siksi työ kannatti tilata Himaselta. Olisi ollut hullua panna se vapaaseen kilpailuun ja antaa muiden valita tekijä, sillä silloin työ olisi saattanut mennä muunlaisia arvoja kannattaville henkilöille, eikä tulos olisi enää tukenut kokoomuksen poliittisia tavoitteita.

Jos Katainen siis tiesi jo etukäteen, millaisia vastauksia haluaa, miksi hän ylipäätään kysyi ulkopuoliselta? Miksi ei kirjoittanut visiota itse tai kirjoituttanut sitä kokoomuksen puoluetoimistossa? Siksi, että hän haluaa esittää omat näkemyksensä "riippumattoman ulkopuolisen asiantuntijan" näkemyksinä. Kokoomuksen poliittisen retoriikan ydinteemoja on ollut jo pitkään, että kokoomuksen tarjoama vaihtoehto ei ole vaihtoehto, vaan ainoa mahdollisuus. Himasen tehtävä on luoda ja vahvistaa tätä mielikuvaa, antaa "tieteellisen huippututkimuksen" ja "kansainvälisen huippuasiantuntijaryhmän" arvovalta Kataisen poliittisille näkemyksille.

Paljon porua, onko villoja?

Kohun yhteydessä nousi oikein muoti-ilmiöksi Pekka Himasen Sinisen kirjan haukkuminen ja projektin hinnan kauhistelu.

No, hinnasta on sanottava, että 700.000 euroa on pikkusumma tutkimuspiireissä. Vähänkin merkittävämmissä tutkimushankkeissa puhutaan yleensä miljoonista. Himasen työryhmään osallistuu ainakin hankesuunnitelman mukaan kymmenkunta ulkomaista nimekästä asiantuntijaa. Jos he oikeasti paneutuvat Suomen tulevaisuuden haasteisiin ja tuottavat meille toteuttamiskelpoisia ehdotuksia, jotka auttavat meitä rakentamaan tästä maasta entistä paremman, niin kauppa oli hyvin edullinen. Lisäksi on muistettava, että Sininen kirja ei ole Himasen hankkeen lopputulos; se on vain väliraportti. Projektin varsinainen anti on luvassa kuulemma noin vuoden kuluttua. Odotetaan sitä ja tutustutaan ensin, hutkitaan sitten, jos aihetta on.

Kärsimätön kun olen, latasin kuitenkin Sinisen kirjan ja silmäilin sitä. En käy kiistämään esimerkiksi Minna Lindgrenin esittämiä huomioita teoksen kielenkäytön ontosta paisuttelusta ja huvittavista kömpelyyksistä. Jos irvailla haluaa, siihen löytää helposti  aineistoa. Mutta ei kirja sentään aivan tyhjää täynnä ole. Kyllä siellä referoidaan myös oikeita numerotietoja muun muassa Suomen väestörakenteen kehityksestä ja valtiontalouden kestävyysvajeesta. Esitetään hyviä kysymyksiä ja näkemyksiä mm. yhteiskuntajärjestyksen etiikasta, taloudesta, ihmisarvosta ja ekologiasta. Kirjassa on jopa muutamia konkreettisiakin ehdotuksia, vaikkakin pieniä.

Kokonaisuudesta jää jotenkin hajonnut vaikutelma. Ikään kuin kirja yrittäisi ratkaista kaikki Suomen ongelmat ja siinä sivussa ainakin puolet muunkin maailman ongelmista sekä tarjota koko ihmiskunnalle hyvän elämän. Eihän se tietenkään onnistu. Tuloksena on hajanainen ja sekava kokoelma hurskaita toiveita, nippelitietoja ja ympäripyöreyksiä, suuria sanoja ja irrallisia pikku ehdotuksia.

Mielestäni Himanen yrittää haukata liian ison palan. Ei kukaan voi korjata kerralla koko maailmaa. Lisäksi Himanen tuntuu varovan visusti ehdottamasta mitään sellaista konkreettista, minkä joku voisi kokea olevan itseltään pois. Rajallisten resurssien todellisuudessa ei kuitenkaan voi toteuttaa uudistuksia, jos yrittää aina miellyttää kaikkia. Siksi tällä tavalla tehty visio jää toteuttamiskelvottomaksi toiveiden ja haaveiden tynnyriksi.

Neuvo

Haluaisin antaa Himaselle neuvon. Tiedän, että se on turhaa, sillä ei hän tätä lue, mutta annan kuitenkin.

Pekka Himanen: Lue Sampo Terhon työryhmän raportti. Sen tarkoitus on sama kuin sinun työryhmälläsi, tarjota suuntaviivoja Suomen tulevaisuuden hyväksi. Älä ota mallia siitä, mitä Terhon raportissa ehdotetaan. Älä myöskään ota mallia siinä esitetyistä ennusteista tai sen pohjana olevista arvoista. Sen sijaan ota mallia konkretian tasosta. Ota mallia siitä, että ehdotukset muodostavat johdonmukaisen, toteutettavissa olevan kokonaisuuden. Ota mallia siitä, että raportti ei pyri populistisesti mielistelemään kaikkia, vaan sisältää kipeitäkin ehdotuksia, joita jotkut varmasti vastustavat. Ja ennen muuta ota mallia siitä, että tehtävä on rajattu sen verran suppeaksi, että konkreettisen, realistisen ohjelman luominen on onnistunut. Tältä pohjalta tee työryhminesi oma vastaava ehdotuksesi, joka johtaa omien arvojesi parempaan toteutumiseen yhteiskunnassa, käyttäen työryhmäsi monipuolista luovuutta ja asiantuntemusta. Jos pystyt esittämään Terhon raportille yhtä konkreettisen ja realistisen mutta aidosti erilaisen vaihtoehdon, olet rahoituksesi ansainnut.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat