*

Tiera Laitinen

EU:n kritiikkiä ja kritiikin torjuntaa

Tuoreimmassa Kanavassa (7/2013) on kaksi artikkelia Suomen EU-politiikasta, kummatkin hyvinkin lukemisen arvoisia, anniltaan erilaisia lukijan arvopohjastakin riippuen.

Entinen ministeri ja Postipankin pääjohtaja Seppo Lindblom kysyy, Pelastuuko euro lääkkeellä vai myrkyllä? Lindblom moittii nykyistä EU-eliittiämme unionin perusarvojen unohtamisesta, kun nämä etsivät ratkaisua eurokriisiin kovakurisesta liittovaltiomallista.

Lindblom uskoo, että Euroopan julkisten talouksien rakenteelliset ongelmat voidaan ratkaista parhaiten kussakin maassa kansallisena räätälintyönä: "Kun munat ovat eri koreissa, voi hyvien ratkaisujen rinnalla syntyä huonojakin, mutta ainakin se uhka on vältettävissä, että yhdessä suuressa Brysselin korissa muhii yksi iso Munaus."

Lindblom kritisoi hallituksen EU-selontekoa ongelmiin tarttumista pakenevaksi latteuksien kokoelmaksi. Tähän kritiikkiin on helppo yhtyä. Selonteon tyyli edustaa EU:n tiivistämistä ajavien tahojen yleistä keskustelulinjaa, jossa kaikki kritiikki EU:n toimintaa tai liittovaltiosuunnitelmia kohtaan leimataan taantumukselliseksi nurkkakuntaisuudeksi.

Näitä keskusteluilmapiirin ongelmiakin Lindblom sivuaa kirjoituksessaan pariin otteeseen ja toteaa, että kritiikkiä uskaltavat esittää lähinnä vain eläkeläiset. Tähän voisin kommentoida, että eiväthän kaikki perussuomalaiset eläkeläisiä ole; mutta ehkä perussuomalaisten näkemykset tai ainakin Lindblomin käsitykset niistä ovat hänen makuunsa vähän liiankin kriittisiä.

Kritiikin vastapainoksi Jan Storen kirjoitus Suomen paikka on Euroopan etulinjassa edustaa virallista kritiikittömyyttä puhtaimmillaan. Sen punaisena lankana on Lipposen-Kataisen linja, jonka mukaan Suomen tulee pyrkiä kaikkiin mahdollisiin ytimiin ja pöytiin ensimmäisten joukossa hinnalla millä hyvänsä.

Hieman tahatonta(?) komiikkaa syntyy siitä, että kun juuri edellisessa artikkelissa Lindblom moitti unionin nykypolitiikkaa sanoen, että "[s]aavutuksia on etsittävä menneestä", niin Store aloittaa oman ylistyspuheensa -- luettelemalla menneitä saavutuksia. Store myös unohtaa sangen sujuvasti, että hänen esittelemänsä myönteinen kehitys toisen maailmansodan jälkeen tapahtui kaikisssä Länsi-Euroopan demokratioissa, olivatpa ne Euroopan yhteisöjen jäseniä tai eivät.

Finanssikriisiä ja sen jälkitilaa Store analysoi mielestäni varsin ansiokkaasti. Hän kuvailee valaisevasti EU-instituutioiden välistä valtakilpailua sekä eteläisten ja pohjoisten maiden välille syntyneitä jännitteitä. Hän uskoo, että Euroopan vakausmekanismi ja komission uudet esitykset estävät viime vuosina koetun kaltaisten kriisien synnyn tulevaisuudessa, mutta myöntää sentään, että "kriiseiltä tuskin vältytään kokonaan".

Storen usko komission hyvyyteen on suorastaan hellyttävää: "Miltään muulta taholta emme saa niin tasapuolisia ja kaikkien etua yhtä hyvin huomioivia esityksiä." EU-pessimistinä pelkään pahoin, että hän on kirjaimellisesti oikeassa. Siksi toivonkin Suomen pyrkivän kaikkien ytimien sijasta asemaan, jossa meidän ei ole aivan pakko aivan kaikkia ehdotuksia hyväksyä.

Store korostaa, että esitysten sisältöön on helpompi vaikuttaa jo valmisteluvaiheessa sisäpiiriläisenä. Tämä on tietenkin totta, ja erityisesti näiden näkökohtien takia EU-kriitikoidenkin kannattaa lukea Storen artikkeli avoimella mielellä. Mutta olimmepa kuinka ytimessä tahansa, vaikutusvaltamme on siellä rajallinen, enkä usko suurempien maiden meitä aiemmasta rakentavuudesta palkitsevan, jos niiden oma etu toisin vaatii. Silloin Suomen olisi uskallettava avoimesti harkita, onko moiseen ytimeen käpertyminen enää oman etumme mukaista.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Alexius Manfelt

Tiera hyvä, nyt varmaan puhut omiasi. Eihän demari voi eikä edes osaa kirjoittaa tekstiä, joka olisi persujen kannalta edes minimalistisesti hyväksyttävää? Vai oletko ihan tosissasi? Silloin kyse on kehityskykyisestä yksilöstä, jolla on tulevaisuutta.

Ystävyydellä
AM

Käyttäjän impivaara kuva
Tiera Laitinen

Minähän kirjoitan aina omiani. Mutta vakavasti puhuen, mielestäni kirjoitusta pitää arvostella vain sen sisällön perusteella, ei kirjoittajan puoluekannan mukaan. Erityisesti puoluerajojen yli on mukava antaa tunnustusta kun siihen on aihetta. Silloinkin, kun ollaan osittain eri mieltä, olisi rakentavaa välillä poimia kehuttaviksi ne kohdat, joista on samaa mieltä, sen sijaan, että vain haukkuu erimielisyyksien perusteella. Tässä meillä olisi suomalaisessa keskustelukulttuurissa kehitettävää joka puolueessa.

Alexius Manfelt

Tiera hyvä, olet aivan oikeassa siinä mitä yllä kirjoitat. Toivottavasti harkittuja ja fiksuja kirjoituksiasi saataisiin lukea useamminkin täällä. Voidaan aina olla erimielisia asioista, mutta eihän tarvitse käydä iholle. Asiat riitelevät ei ihmiset.

Kiitos näkemyksistäsi.

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi

Alexius, etköhän sinä nyt käännä asiat päälaelleen. Minusta on sangen pahasti näyttänyt siltä, että kenkä on vallan toisessa jalassa. Perussuomalaiset voisivat vaikka ratkaista kehitysmaiden ongelmat, keksiä tehoavan syöpälääkkeen ja saada aikaan maailmanrauhan, eivätkä todennäköisesti saisi siltikään osakseen vanhoilta puolueilta kuin populismisyytöksiä ja rasismi-noitavainoa.

Alexius Manfelt

Kristiina hyvä, kun katsoo puolueettomasti näitä blogeja yleensä, niin kyllä sossut ovat syylisiä aivan kaikkeen, jopa tsunamiinkin tai Antaktisen kylmyyteen. Kukaan ei voi olla syyllinen kaikkeen huonoon tai jonkun huonoksi tuntemaan. Tieraakin jopa kehun kehtyskykyiseksi kaveriksi, ja se on minulta paljon.

Tietenkin vaaditaan aikaa, jotta kirjoittajat sisäistävät asiat, eivätkä harrasta vain halpahintaista huutelua ja toisten panettelua. Se aika koittaa vielä persuillekin, siis noin grosso modo. Mutta tunnustus on annettava silloin ja sinne minne se kuuluukin. Ja tämä blogi oli asiallinen, ja niin on hyvä.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Tuo Lipposen-Kataisen linja on kyllä aivan totta: Pyritään "ytimiin" (lue; mielistelemään ja nuolemaan) hinnalla millä hyvänsä, siis kansan maksamalla hinnalla.
Ja kaikki tämä, jotta kyseiset herrat pääsisivät EUn nokkapaikoille!
Lipposellehen kävi köpelösti, vaikka hän yritti vielä olla mukana Keski-Euroopan (lue:Saksalle tärkeän) maakaasuputkihankkeessa. Kun ei päässyt EU:n presidentiksi eikä muuksikaan 'suurkomissaariksi', hän sitten alentui hakemaan Suomen presidentin virkaa, jossa sai sitten häkellyttävät 7% äänistä.

Toivon ihan avoimesti Kataiselle samanlaista kohtaloa. Koko sydämmestäni. Maansa myyntiä ei pidä palkita!

Henry

Antti Jokinen

Sosialisti-Lipposen elämän moka oli viedä Suomi euroon ilman kansanäänestystä. Lipponen nimenä tulee olemaan kirosana tulevilla sukupolvilla.

Henry on kyllä siinä oikeassa, että isänmaan etu ei paljon vaakakupissa paina, kun kytätään eu-virkoja.

Toimituksen poiminnat