*

Tiera Laitinen

Monikulttuurisuuden menestys ja menetys

Olipa kerran taidemuseo. Sen salit olivat täynnä teoksia eri aikakausilta, maista ja tyylisuunnista. Oli klassisen muodon kauneutta uhkuvia antiikin marmoriveistoksia, oli Hieronymus Boschin hulvattoman pikkutarkkoja helvetin kuvauksia, oli taidokkaita japanilaisia puupiirroksia, oli Edvard Munchin riipaisevaa symbolismia ja ekspressionismia, oli hiljaista pyhyyttä huokuvia kreikkalaiskatolisia ikoneita kimaltelevine riisoineen, oli Pekka Halosen hienovaraisen sävykkäitä lumimaisemia, oli hehkuvan värikylläistä kenialaista nykytaidetta.

Kerran museo järjesti kävijäkyselyn siitä, mikä teos oli yleisön suosikki. Äänestyksen voitti ylivoimaisesti Phyllis Universitalaisen maalaus Monikulttuuri. Henkilökunta ilahtui tuloksesta, sillä Monikulttuuri oli asiantuntijoidenkin mielestä kokoelmien helmi. Se oli suuri ja komea taulu, jonka toteutuksessa oli verrattoman taitavasti käytetty öljyvärejä, tussia, vesivärejä, akryylivärejä, akvatintaa, litografiaa, puuleikkausta, freskotekniikkaa, keramiikkaa, hitsausta ja moottorisahaa. Tyylillisesti teos yhdisti nerokkaalla tavalla naturalismia, impressionismia, ekspressionismia, pointillismia, kubismia, primitivismiä, dadaismia, surrealismia ja minimalismia.

Henkilökunnasta alkoi tuntua, että museon ripustus kaipasi uudistusta. Koska Monikulttuuri oli sommiteltu paljon moniulotteisemmin kuin latteaperspektiiviset kenialaiset taulut, päätettiin kenialaistyöt siirtää kellarivarastoon ja korvata Monikulttuurin kopioilla.

Halosen lumimaisemat olivat kyllästyttävän valjuja, joten ne oli myös parempi varastoida kellariin ja korvata lämpimän värikkään Monikulttuurin kopioilla.

Koska Monikulttuuri ilmensi taiteellisen vapauden ihannetta paremmin kuin vanhoihin kaavoihin jämähtäneet kreikkalaiskatoliset pyhät kuvat, ikonit vietiin kellariin ja tilalle ripustettiin äärimmäisen huolellisesti valmistettuja Monikulttuurin kopioita.

Edvard Munchin taulut olivat herättäneet useissa kävijöistä ahdistusta, surua ja mietteitä elämän perimmäisistä arvoista. Paremman mielialan edistämiseksi Munchin kuvat siirrettiin kellariin ja korvattiin iloisen Monikulttuurin kopioilla.

Japanilaisten puupiirrosten tekijät olivat ihan tuntemattomia eikä heidän nimiään osannut kukaan edes lausua, joten puupiirrokset vietiin kellariin ja korvattiin kaikkien tunteman Phyllis Universitalaisen tunnetuimman teoksen Monikulttuurin kopioilla.

Hieronymus Boschin maalauksissa oli ties mitä omituisia otuksia. Jotkut niistä näyttivät vieläpä olevan epäilyttävän perversseissä puuhissa. Vähemmästäkin museovieras pöyristyy. Niinpä Boschin helvetilliset tuherrukset piilotettiin kellariin ja korvattiin tutun ja turvallisen Monikulttuurin kopioilla.

Antiikkiset marmoriveistokset olivat Monikulttuurin kopioita ihailevien museovieraiden tiellä, joten veistoksetkin heitettiin kellariin.

Museon kävijämäärät kasvoivat uudistuksen jälkeen huimasti. Vierailijat kiittelivät sen ensiluokkaista näyttelyä, ja museon maine ylivertaisena taiteen huippuyksikkönä kiiri ympäri maailman.

Sitten eräänä päivänä museoon tuli kummallinen vieras. Hän kertoi rakastavansa Pekka Halosen lumimaisemia, koska näki niissä lapsuutensa talvien tunnelman. Hän oli kuullut, että museolla oli niitä kokoelmissaan. Pantaisiinko ne joskus vielä näytille, niin että hän voisi tulla niitä katsomaan ja hellimään rakkaita muistojaan? Myös symbolismi kiehtoi vierasta kovasti. Oliko museolla lainkaan symbolistista taidetta kokoelmissaan, jotta hän voisi verrata ulkomaisten symbolistien aiheita ja tekniikkaa hyvin tuntemiinsa Akseli Gallen-Kallelan kalevalamaalauksiin? Entä olisiko museossa jotain, mikä voisi yllättää vieraan? Jotain erikoista, ihmeellistä, outoa, jotain mitä hän ei osannut kysyä eikä aavistaakaan, mutta joka voisi avata uusia näköaloja taiteeseen ja elämään?

Henkilökunta selitti tälle hellyttävälle höpsölle, ettei moisiin kannattanut tuhlata aikaa, kun museossa oli näytillä jotain paljon parempaa: Phyllis Universitalaisen Monikulttuuri. Nokkava vieras sanoi jo nähneensä sen ensimmäisessä salissa. Hän ei millään tahtonut ymmärtää, että hänelle olisi tarjolla lähes rajattomasti ensiluokkaisia kulttuurielämyksiä, sillä museossa oli 217 näyttelysalia ja kaikissa niissä oli lukuisia kopioita Phyllis Universitalaisen Monikulttuurista.

Vieras intti, että hän haluaisi silti nähdä jotain muutakin. Henkilökunta alkoi jo hermostua. Eikö vieras ymmärtänyt, miten itsekäs hän oli? Jos johonkin saliin ripustettaisiin muita teoksia, niin silloinhan siinä salissa olevat vieraat jäisivät paitsi Phyllis Universitalaisen Monikulttuurista. Oli todella törkeää yrittää rajoittaa muiden vieraiden vapautta valita, missä salissa he halusivat ihailla Phyllis Universitalaisen Monikulttuuria. Sitä paitsi hiiret olivat varmaan jo syöneet muut teokset, tai ainakin ne olivat varmasti homehtuneet, sillä kellarissa oli ollut vesivahinko pari vuotta aiemmin. Kukaan ei ollut ehtinyt käydä tarkistamassa tilannetta sen jälkeen, sillä henkilökunnalla oli kova kiire ripustaa näyttelysaleihin lisää kopioita Phyllis Universitalaisen Monikulttuurista.

Vieras kärtti, että hän voisi käydä kellarissa katsomassa niitä muita teoksia ja vaikka yrittää entisöidä jonkin niistä. Henkilökunta kauhistui. Vierashan selvästi vihasi Phyllis Universitalaisen Monikulttuuria! Kohta hän ryhtyisi varmasti tuhoamaan museon kokoelmia. Ja siitä olisi vain lyhyt matka kaikkien Phyllis Universitalaisen taidetta ihailevien ihmisten joukkomurhaan. Tämä vaarallinen kehitys oli katkaistava alkuunsa. Henkilökunta opasti häirikön kohteliaasti ulos.

Sen pituinen se.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Sitten tulikin voimaan Perussuomalaisten postmoderi taidekäsitys ja kaikki kukat saivat kukkia,kunnes selvisi, että kyseessä kukki vain Perusuomalaisten huumori. Sen pituinen se.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Ei sitä muuta taidetta viety kellariin vaan se poltettiin. Ei sitä saa takaisin.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Mutta eräänä päivänä Universital -taidemuseon viereen avattiin pieni tuntemattoman taiteenmuseo jonne huhu puheiden mukaan oli asetettu näytille jotain uutta ja ennen kuulumatonta. Niin kaikki ryntäsivät katsomaan tuota tuntemattoman tekijän teosta ja tasapaksuisen harmaaksi haalistuneet monikulttuurin kopiot jäivät yksikseen autioiden salien seinille. Tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Kun väki huomasi että pop-up museoista tuli suuri hitti ja jokainen perusti itselleen sellaisen koska sellainen pitivain olla kaikilla. Pian joka turulla ja torilla sekä niiden ja katujen varsilla oli pieniä ykstyisiä taidemuseoita. Valitettavasti ryntäys antoi täydet vallat markkinoille jotka eivät tunne sääliä, lämpöä tai rakkautta niin moni pop-uppaaja joutui laittamaan lapunluukulle ja lähteä kerjäämään ruokaa niiltä jotka olivat pystyyn jääneet ja niiltä jotka kamppailivat monikansallisia museoita vastaan. Niistä päivistä lähtien ei enään yksikään halunnut tehdä tiedettä tai kulttuuria. Sen pituinen se.

Toimituksen poiminnat