*

Tiera Laitinen

Katupartioista

Viime viikkoina muutamissa kaupungeissa on perustettu katupartioita, jotka ovat saaneet useimmilta poliitikoilta ja poliisilta varsin nuivan vastaanoton. Jotkut ovat jopa vaatineet niiden kieltämistä.

Ilmiön toivottavuus on yksi asia, kieltäminen olisi kokonaan toinen. Mitä partiot tekevät? Kävelevät ryhmänä pitkin katuja. Kielletäänkö siis ryhmässä liikkuminen, kaupungilla oleskelu ilman poliisin hyväksymää syytä, vai mitä? Liikkumisvapaus ja kokoontumisvapaus ovat perustavimpia kansalaisoikeuksia, ja niihin puuttumiseen pitäisi olla todella painavat syyt.

Kieltopuheet voineekin jättää omaan arvoonsa tunnekuohussa päästettyinä aivopieruina. Kumma, etteivät maamme muulloin valppaat ihmisoikeusaktivistit ole niistä älähtäneet.

Kuten sanottua, eri asia sitten on, onko viime viikkoina nähty toiminta kannustettavaa vaiko epätoivottavaa.

Periaatteellisella tasolla olen sitä mieltä, että on hienoa, kun kansalaiset tarttuvat oma-aloitteisesti toimeen korjatakseen yhteiskunnassa ilmeneviä ongelmia. Monenlaista rakentavaa vapaaehtoistoimintaa saisi olla enemmän tässä maassa, jossa on viime vuosikymmeninä liuttu liikaa siihen, että kukaan ei ole vastuussa mistään ja kyllä viranomainen hoitaa.

Poliisi ei myöskään voi taata katujen turvallisuutta, vaikka viran puolesta joutuukin muuta väittämään, koska se ei voi olla läsnä aina ja kaikkialla. Ei varsinkaan Suomessa, jossa on yksi Euroopan heikoimmin resurssoiduista poliiseista. Siksi vapaaehtoistoiminnalle on tällä saralla selvä tilaus.

Nyt toteutuneissa partioissa on kuitenkin kaksi ongelmaa.

1. Partiointia järjestävät tahot eivät ole omiaan herättämään laajaa luottamusta. Äskettäin julkisuudessa on eniten ollut Soldiers of Odin, jonka keskeisillä jäsenillä on raportoitu rikostaustaa. Myös äärioikeistokytköksistä on esitetty väitteitä, joita on tosin myös kiistetty. Odinin sotureilla järjestönä ei ole poliittista toimintaohjelmaa, mutta ainakin viime vuonna partioita järjesti myös Suomen Vastarintaliike, joka on avoimesti kansallissosialistinen järjestö.

2. Soturit ilmoittavat tavoitteekseen turvata suomalaisten liikkumista maahantulijoiden rikoksilta. Tällainen etnonepotistinen tehtävänasettelu on länsimaisen individualistisen, puolueettoman oikeuskäsityksen vastainen ja korostaa haitallisella tavalla maan sisäisiä jakolinjoja. Juuri tämänkaltainen yhteiskuntaa pirstova rajattu yhteisöllisyys on olennainen syy ongelmiin niissä maissa, joista tänne pyritään. Vaikka turvapaikanhakijat ovatkin aiheuttaneet Suomen turvallisuustilanteessa äkillisen hyppäyksen huonompaan suuntaan, niin eivät he ole ainoa eivätkä varmaankaan edes tapausten lukumäärässä suurin turvattomuutta aiheuttava ryhmä.

Jos haluaa ryhtyä suojelemaan yhteiskunnan turvallisuutta, on suojeltava kaikkia ihmisiä tasapuolisesti kaikilta uhkaajilta. Pahimmillaan riskinä on, että jos yhdet ryhtyvät perustamaan partioita suojaksi toisilta, niin toiset ryhtyvät perustamaan omia partioitaan suojaksi ensinmainituilta. Sellaista tapahtui Suomessa laajemmassa mitassa 1910-luvulla. Jäljet pelottavat, vaikka niistä ajoista ollaankin kaukana.

Koska olen erityisen nyrpiintynyt Odinin soturien itselleen valitsemaan nimeen, esitän siitä tässä välissä kaksi sivuhuomautusta.

Ensiksi: Meillä suomalaisilla on oma kulttuurihistoriamme ja omat muinaiset jumalamme. Odin ei kuulu heihin. Jos vastustaa sotilaskarkureiden ja Isis-veteraanien maahantunkeutumista, on jotenkin kornia tehdä se sotaisan maahantunkeutujajumalan nimissä.  

Toiseksi: Odin on germaanis-skandinaavinen jumala. Hän ei puhu englantia. Jos nämä katujen soturit haluavat välttämättä häntä palvella, olisivat sitten ottaneet nimekseen vaikka Odins hird. Siinä olisi sentään ollut jotain tyyliä ja kulttuurihistoriallista johdonmukaisuutta.

Klassisen dialektiikan mukaisesti Odinin soturit ovat jo saaneet soveliaan vastavoiman, pelleryhmän Loldiers of Odin. Media on raportoinut pellejen edesottamuksista sangen myötämieliseen sävyyn, noudattaen ilmeisesti logiikkaa "viholliseni vihollinen on ystäväni". Vaikka tämäkin logiikka joissain tilanteissa on pätevä ja jopa väistämätön, kuten Suomi joutui 1940-luvun alussa toteamaan, nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa olisi mielestäni pyrittävä parempaan.

Odinin pellet ovat riekkuneet partioivien sotureiden ympärillä ja huudelleet näille herjoja, tarkoituksenaan kai provosoida väkivaltaa, jotta soturit näyttäytyisivät aggressiivisina ja vaarallisina. Toistaiseksi tämä ei ole onnistunut; soturien itsehillintä ja kuri ovat kestäneet. Pari pelleä sen sijaan on jo ehtinyt kiihottua häiriköimään rauhallista mielenosoitusta sen verran perusteellisesti, että poliisi katsoi tarpeelliseksi viedä heidät putkaan jäähylle. Perästä tuli sakkoja.

Kehottaisin itse kutakin kuvittelemaan, miltä vaikuttaisi ja miten uutisoitaisiin, jos Odinin soturit härnäisivät samalla tavalla esimerkiksi jotain rautatieaseman nurkilla päivystävää irakilaispartiota. Sitten voikin Kantin kategorisen imperatiivin hengessä miettiä, kuinka arvostettavaa tällainen käyttäytyminen loppujen lopuksi on.

Siinä on taas vakka kantensa valinnut, tai ehkä pikemminkin kansi vakkansa tässä tapauksessa.

Verrattoman paljon korkeatasoisempaa reaktiota edustavat joensuulaiset Kyllikin siskot. Ryhmän mainio esittelyteksti kertoo, millaista katupartiointi parhaimmillaan voi olla, ja irvailee samalla hersyvästi Odinin soturien julistukselle sekä erinäisille muille ajankohtaisille somekohuille.

Kahden sortin odinistit ovat erinomainen esimerkki kaikenlaisen katuaktivismin ikuisuusongelmasta: aihe kuin aihe, ensimmäisinä liikkeelle vaivautuvat kiihkomielisimmät kouhottajat. Tavalliset tasapainoiset ja järkevät suomalaiset eivät helposti lähde kadulle, vaikka aihetta olisikin. Heillä on elämässään kylliksi muutakin tekemistä. Varsinkaan katupartioinnin tapainen hieman vaarallinen ja yleensä aika tylsä toiminta ei ymmärrettävästi useimpia innosta.

Mitä sitten olisi tehtävä? En pidä katupartioita varsinaisesti tarpeellisina, ainakaan vielä. Vaikka katujen turvallisuustilanne onkin viime kuukausina vähän huonontunut, se on edelleen laajemmassa perspektiivissä hyvä, verrattiinpa sitten melkein mihin muuhun maahan tahansa tai Suomen omaan historiaan vähänkään kauempaa.

Jos kuitenkin viime syksynä toteutuneen kaltaisten tulijavyöryjen annetaan toistua tulevina kesinä, tilanne jatkaa huononemistaan ja ennen pitkää jotain on tehtävä. Itsestäänselvä ja ensisijainen toimi on, että poliisin rahoitusta ja vahvuuutta on kasvatettava nopeasti ja tuntuvasti. Kansalaisten vapaaehtoinen partiotoiminta olisi omiaan täydentämään poliisin näkyvyyttä ja läsnäoloa, joten toivon poliisin luopuvan nyreästä suhtautumisestaan ja oppivan näkemään vapaaehtoistoiminnan voimavarana eikä kilpailijana.

Poliisin myötämielisyys olisi tärkeää ennen muuta siksi, että mielestäni katupartiointi tulisi järjestää poliisin ohjauksessa. Poliisi voisi neuvoa ja ohjeistaa osallistujia, ja samalla voitaisiin vähän katsoa, millaista porukkaa toimintaan otetaan mukaan ja keitä ehkä mieluummin ei.

Toiminnan sisällössä sopisi ottaa oppia Kyllikin siskoilta. Katupartiolla olisi toki ennaltaehkäisevä vaikutus rikollisuuteen, ja joskus se varmaan joutuisi johonkin puuttumaankin ainakin poliisille ilmoittamalla, mutta ei sen päähomma mitään soturiurhoilua olisi. Paljon useammin katupartiolle tarjoutuisi tilaisuus auttaa esimerkiksi heikosti liikkuvaa vanhusta. Ja se myyttinen pulasta pelastettava neitokin olisi varmaan useimmiten bileillan päätteeksi bussipysäkille sammunut pissis. Partion ei myöskään tarvitsisi marssia ympäri kortteleita koko iltaa, vaan se voisi välillä poiketa vaikka kahvilaan, kauppaan, taidenäyttelyyn, tai tehdä muuta mukavaa yhdessä. Näin toiminta toivottavasti tuntuisi sen verran mukavalta, että siinä pysyisivät mukana vähemmänkin kiihkomieliset.

Toivotan siis katupartiot tervetulleiksi, jos ne toimivat hyvässä yhteistyössä poliisin kanssa ja ovat ehdottoman epäpoliittisesti järjestettyjä, ilman minkäänlaisten vastakkainasettelujen rakentamista. Vielä parempi vaihtoehto tosin olisi ongelmien ennaltaehkäisy, jotta mitään partioita ei tarvittaisi. Sekin olisi vielä tehtävissä, mutta liian moni vallankäyttäjä vaikuttaa yhä olevan sitä mieltä, että keinoja, jotka oikeasti tehoaisivat, ei vain voi käyttää. Arvovalinta sekin.
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat