Suomi tiedon kielenä

Professori Janne Saarikivi toivoi tammikuussa kolumnissaan seuraavalta eduskunnalta kansalliskielten ohjelmaa. Samaa esitti Kotimaisten kielten keskus viime syksynä, ja jo aiemmin vuonna 2009.

Kannattaa muuten lukea tuo Saarikiven kolumni. Jos ehdit lukea kaksi tekstiä, voit lisäksi lukea tämän.

Kannatan ajatusta kansalliskielten ohjelmasta ja sitoudun edistämään sitä. Mitä ohjelman sitten pitäisi sisältää? Varmaan paljonkin erilaisia asioita, mutta nyt esitän vain muutamia ajatuksia suomen kielen käytöstä tieteen tai vähän laajemmin tiedon kielenä.

Haluan välttää kaikenlaisia ehdottomia määräyksiä. Pakkoruotsi on osoittanut, miten huonosti pakko toimii jonkin kielen käytön edistämisessä. En halua tehdä äidinkielestäni pakkosuomea.

Kielipolitiikalla ei myöskään saa estää yliopistoja hyödyntämästä kansainvälisiä yhteyksiään uusimman tiedon ja osaamisen saamiseksi Suomeen. Yliopistojen tulee voida käyttää myös ulkomaisia opettajia, ja vain muutaman vuoden viipyviltä vierailijoilta olisi kohtuutonta edellyttää niin hyvää suomen osaamista, että he voisivat opettaa sillä. Siksi suosin ohjelmaehdotuksessani pehmeämpiä kannustimia.

*

Opetus on täsmällisintä, havainnollisinta ja siis laadukkainta, kun opettaja ja opetettavat puhuvat yhteistä äidinkieltään. Laadusta voi maksaa enemmän. Siksi on perusteltua uudistaa yliopistojen rahoitusmallia niin, että ne saavat suomenkielisen opetuksen järjestämisestä enemmän rahoitusta kuin vieraskielisestä. (Ruotsinkielisten koulutusohjelmien osalta tämä koskee tietysti myös ruotsinkielistä opetusta.)

Kotimaiseen yliopistollisten oppikirjojen tuotantoon tulee suunnata rahoitusta. Oppimateriaalin julkaisu tulee myös lukea tekijälleen merkittäväksi ansioksi yliopistojen virantäytöissä. Pitää myös edistää oppikirjojemme kansainvälistä markkinointia ja niiden kääntämistä muille kielille ammattikääntäjien toimesta. 

Opiskelijoita tulisi ohjata kirjoittamaan opinnäytetyönsä pääsääntöisesti suomeksi. Erityisesti silloin, kun lähdeaineisto on vieraskielistä, tämä myös takaa, että opiskelija joutuu oikeasti ajattelemaan mitä kirjoittaa, eikä vain kopioi lauseita ja fraaseja lähteistä. Jos väitöskirja tehdään kansainvälisen näkyvyyden vuoksi muulla kielellä, siihen tulisi kirjoittaa yksisivuista tiivistelmää laajempi suomenkielinen johdanto.

Opetusministeriön tulee tukea kotimaisia tiedekustantajia ja kotimaisten julkaisusarjojen toimittamista. Näissä sarjoissa tulee voida julkaista sekä englanniksi että suomeksi. Erityisesti tulee kannustaa julkaisemaan tieteellisiä tutkimuksia suomeksi silloin, kun aihe on pääasiassa suomenkielistä yleisöä kiinnostava. Tuetuissa sarjoissa on noudatettava avoimen julkaisemisen periaatetta.

Yleismaailmallisia aiheita tutkittaessa ensijulkaisut on usein mielekkäintä tehdä englanniksi. Tällöin tutkijoita tulee kannustaa julkaisemaan tutkimuksistaan yleistajuisempia tiivistelmiä tai yhteenvetoja suomeksi. 

Yleistajuisten tietokirjojen ja lehtijuttujen kirjoittaminen tulee laskea tekijälleen ansioksi virantäytöissä ja tutkimusrahoitusta haettaessa. Siihen pitää olla myös saatavissa apurahaa, jotta taitavat kirjoittajat voivat välillä keventää muuta työtaakkaansa popularisoinnin hyväksi.

*

Tässä joitakin ajatuksia suomen kielen edistämiseksi akateemisesta näkökulmasta. Jos sinulla on muita ideoita, kuulisin niistä mielelläni!

impivaara
Perussuomalaiset Helsinki

Avaruussään sekatyöläinen. Luonnon, Kalevalan ja suomen kielen ystävä. Ps-pikkupoliitikko.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu