*

Tiera Laitinen

Luopukaamme liputuspäivistä

Suomalaisuuden liiton luettelon mukaan Suomessa on 17 virallista tai vakiintunutta liputuspäivää, ja lisää on tulossa: ensi vuodesta lähtien kalentereihin merkittävät Eurooppa-päivä 9.5. ja Sibeliuksen päivä 8.12. korottavat lukeman 19:ään.

Ruotsissa yleisiä liputuspäiviä on 16, Norjassa 15 ja Tanskassa 25. Pohjoismaisessa vertailussa liputuspäiviemme määrä ei siis ole poikkeava, mutta niiden määräytymistapa on. Valtaosa muiden pohjoismaiden liputuspäivistä on uudenvuoden, pääsiäisen ja joulun kaltaisia juhlapyhiä sekä kuningasperheen merkkipäiviä. Kulttuurihenkilöiden muistoksi Suomen tapaan muissa pohjoismaissa ei liputeta. (Yleisten liputuspäivien lisäksi Tanskassa on kymmenkunta sotilaallista liputuspäivää historiallisten taistelujen vuosipäivinä.)

Suomessa kansallislipulla kunnioitetaan milloin mitäkin erityisintressiä. Meillä liputetaan muun muassa punssitortuille (5.2.), krapulalle (1.5.), poliitikkojen patsastelukerhoille (24.10. ja 9.5.), naapurimaan valloitusretkille Saksassa (6.11.) sekä lahjatavaroiden myynninedistämiskampanjoille (tänä vuonna 9.5. ja 14.11.).

Tasa-arvo (19.3.) ja mahdollisuus omakieliseen sivistykseen (9.4.) ovat toki paljon tärkeämpiä asioita kuin kruununprinsessan nimipäivä (Ruotsissa 12.3.). Suomalaisessa käytännössä on kuitenkin ongelma. Yhteiskunnan kehittyessä ja arvojen muuttuessa esiin nousee jatkuvasti uusia asioita, jotka koetaan vähintään yhtä tärkeiksi kuin vanhastaan liputuspäivällä juhlistettavat seikat. Uusille asioillekin on keksittävä omat liputuspäivät, jotteivät niiden edustajat kokisi olevansa syrjittyjä. Yhä useampi kuppikunta haluaa oman päivänsä kansakunnan vuosittaisten huomionosoitusten sarjaan. Niinpä musiikille oli saatava liputuspäivä (8.12.), kun kirjallisuudellakin on (10.10. ja muutama muukin); naiskirjailijalle oli saatava liputuspäivä (19.3.), kun kaikki entiset liputettavat kirjailijat olivat miehiä; suomenkieliselle runoilijalle oli saatava liputuspäivä (6.7.), kun ruotsinkieliselläkin on (5.2.); ruotsalaisuudelle (!) oli saatava liputuspäivä (6.11.), kun suomalaisuudellakin on (12.5.); ja niin edelleen.

Ei siinä vielä sinänsä mitään, että uusille tärkeille asioille osoitetaan arvostusta. Niin pitääkin. Ongelman ydin on, ettei yhtäkään vanhaa liputuspäivää voida ikinä poistaa. Vaikka harva osaisi nykyään selittää, miksi J. V. Snellman (12.5.) ansaitsee liputuspäivän tai miksi hänen syntymänsä Tukholmassa on antanut ajankohdan vuosittaiselle suomalaisuuden päivälle, olisi liputuksen poistaminen tuolta päivältä sen luokan loukkaus asian ymmärtäviä ja siitä kiinnostuneita kohtaan, että sellaista on turha ehdottaakaan.

Niinpä liputuspäivien määrä Suomessa vain kasvaa ja kasvaa. Mielestäni niitä on jo nyt aivan liikaa. Liputtaminen keskimäärin kolmen viikon välein arkipäiväistää Suomen lippua. En halua meille amerikkalaista liputuskulttuuria, jossa kansallislippu roikkuu jatkuvasti joka talon nurkalla kuin kuivaustelineelle unohtunut siivousrätti tai huoltoaseman mainoslakana. Liputuspäivän kuuluisi olla tapaus ja juhla, jota odotetaan. Nykyään huomaan itsekin liian usein aamun työmatkalla metron ikkunasta vilkaistessani ajattelevani: "Joko taas, mikähän päivä tänäänkin on olevinaan? Katson työpaikalla kalenterista". Työpaikalle päästyäni en tietenkään enää muista koko asiaa.

Ehdotan, että lipun inflaatiokierre katkaistaan luopumalla kerralla kaikista yleisistä liputuspäivistä. Tällöin minkään kansanosan, taiteenlajin tai muun ryhmän ei tarvitse tuntea itseään syrjityksi.

Tai ei sentään aivan kokonaan lopeteta yhteistä liputtamista. Mielestäni kaksi päivää vuodessa ansaitsee yleisen liputuksen: itsenäisyyspäivä ja juhannus. Ne ovat vieläpä sopivasti suunnilleen vastakkaisilla puolilla vuotta, joten yhteinen liputus toistuisi suunnilleen puolen vuoden välein.

Itsenäisyyspäivä on nimenomaisesti kansan ja kansallisvaltion juhlapäivä, joten kansallislippu kuuluu siihen erottamattomasti. Juhannus on hyvä vastakohta: epävaltiollinen ja epämuodollinen juhla, jolloin rentoudutaan ja nautitaan kukoistukseen puhkeavasta luonnosta. Erityisesti juhannuksen yöliputus on upea tapa, jonka vertaista en tunne missään maailmassa. Se luo satumaisen kaunista ylevyyttä kuulaan kesäyömme ainutlaatuiseen rauhan tunnelmaan. Valoa ja lämpöä ei maahamme ole liiaksi suotu, joten niitä on aihetta juhlistaa silloin, kun niiden aika on.

Itsenäisyyspäivän ja juhannuksen lisäksi yleinen liputus kuuluu luontevasti sellaisiin päiviin, jolloin todella tapahtuu jotain kansallisesti merkittävää: esimerkiksi vaalipäivinä lippu liehukoon edelleen demokratian ja vapauden kunniaksi. Myös tärkeitä historiallisia tapahtumia voitaisiin juhlistaa vaikkapa satavuotispäivän yhteydessä.

Sen vastapainoksi, että karsisin lipun rutiininomaista tangossa roikottamista, näkisin mielelläni omaehtoisen ja yksilöllisen juhlaliputuksen lisääntyvän. Kirjailijat ja kirjastot voisivat edelleen liputtaa Aleksis Kiven päivänä, muusikot ja musiikkiopistot Jean Sibeliuksen päivänä, puolustusvoimat Mannerheimin syntymäpäivänä. Koulut voisivat juhlistaa liputuksella valmistujaispäiviään ja yliopistot väitöstilaisuuksia. Yksityiset kansalaiset voisivat käyttää lippua rohkeammin syntymäpäivän, hääpäivän, tupaantuliaisten ja muiden juhliensa tunnelman kohottajana. Tämä on nykyistenkin liputusohjeiden mukaista: Suomessa saa liputtaa aina, kun siihen näkee aihetta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Mielenkiintoinen ja harvinainen etunimi tuo Tiera. Onko se sama kuin tilsa? Siis esimerkiksi hevosen kaviosta talvella sinkoava lumikokkare. Vai onko Tiera minusta Suomen suurimman runoilijan Eino Leinon Helkavirsistä tuttu?

Suomen liputuspäivistä ei mistään ole syytä luopua. Lippumme on niin kaunis, että liehukoon se milloin tahansa ja mistä syystä tahansa.
Pikemminkin meillä liputetaan aivan liian harvoin. Me suomalaiset olemme niin sääntöjen ja ohjeiden orjia, että niitähän noudatetaan ja sillä siisti. Minä haluaisin, että laitettaisiin lippu salkoon vaikka silloin, kun mieli on niin hyvä.

Toimituksen poiminnat