Tiera Laitinen

Kaikki blogit puheenaiheesta Asunnottomuus

OIKEUDEN MUKAINEN ISÄNMAAMME – SUOMI-NEITO – MITÄ SINULLE TAPAHTUI?

Otan tämän asian puheeksi – silläkin uhalla, että minut leimataan rasistiksi, natsiksi, fasistiksi sekä islamofobistiseksi. Ei auta – asioista on pakko alkaa keskustella avoimesti, muuten hukka meidät perii.

 

Koko olemassaolo aikamme olemme pitäneet huolta toisistamme, kaveria ei ole jätetty. Mihin on kadonnut empatiamme omiamme kohtaan. Valtaeliitti suorastaan nöyryyttää tavallista suomalaista.

Eurooppalaisesta köyhyydestä

Yle lähetti Ulkolinja - nimisessä ohjelmassaan kattavan katsauksen Eurooppalaiseen köyhyyteen. Niin paljon jäi sanomatta ja sain aikaan päätöksen kertoa omista kokemuksistani.

Koska sanottavaa on niin paljon, niin päätin jakaa kokemukseni useaan eri tarinaan. Tässä näistä ensimmäinen:

Liverpool vuonna 2002

Valehtelevat tilastot

Suomi on kärkisijoilla kansaivälissä vertailuissa Pisassa, turvallisuudessa, hyvinvoinnissa, terveyden hoidossa, julkisessa taloudessa, asumisoloissa jne. Tuttuja otsikoita lehdistä. Asia kuin asia, niin Suomi on kärkikastissa. Erityisesti hallituspuolueiden edustajat levittävät hyvää sanomaa ja perusteluvat muutoksia näillä argumenteilla. Toimittajat käyttävät näitä luotettavana aineistona.

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

Tänään vietettävä asunnottomien yö muistuttaa päättäjiä siitä, ettei kaikkien ihmisoikeudet asuntoon nähden toteudu. Asunnottomuus heikentää itsetuntoa ja estää yhteiskuntaan osallistumisen työn, koulutuksen ja muun osalta. Asunto on perusoikeus, joka kuuluu kaikille.

Koti on jokaisen ihmisoikeus

Eräs asiakkaani kuvasi, ettei voinut edes haaveilla kodista. Ongelmia oli niin paljon. Asunnon saannin esti pakottava tarve saada huumeita sekä keskittyminen seuraavan väliaikaisen yöpaikan varmistamiseen. Mikäli yöpaikka oli löytynyt pariksi yöksi, sai muutaman päivän ottaa rennommin. Asiakkaallani on nyt ollut koti noin kymmenen vuotta ja hän on raitistunut ja toipunut. Edelleen hän kuvaa arvostavansa kotia eri tavalla kuin ilman viiden vuoden asunnottomuuskokemusta. Koti on ihmisen perusoikeus, joka on turvattava jokaiselle.

Asunnottomuuteen on monta syytä

Asunnottomuus on niin Suomessa kuin muualla Euroopassa yksi kipeimpiä haasteita, johon liittyy usein moniulotteisia sosiaali- ja terveysongelmia. Asunnottomuutta ei voi määritellä täysin yksiselitteisesti. Se on ilmiö, joka saa eri aikoina ja eri maissa hyvinkin toisistaan poikkeavia sisältöjä. Tämä tekee asunnottomien lukumäärän vertailukelpoisen arvioinnin vaikeaksi, mutta ei kuitenkaan saa olla minkäänlainen tekosyy asunnottomia koskevien strategioiden ja toimenpiteiden vähäisyydelle.

 

Asunnottomista suurin osa maahanmuuttajia

Eri lähteistä (1) (2) koottujen tietojen perusteella jo yli puolella tilapäisesti tuttaviensa tai  sukulaistensa luona asuvista, majoitusliikkeisiin tai asuntoloihin majoittuneista tai pahimmillaan ulkona, porraskäytävissä, ensisuojissa tai vastaavissa olosuhteissa asustelevista on maahanmuuttajatausta.

Vierastaistelijoiden ohituskaista

Suomesta terrorijärjestöjen, pääosassa Isisin kalifaatin, riveihin on tiedetty lähteneen noin 80 henkilöä, joista noin kaksikymmentä on palannut Suomeen. Sisäministeriö julkaisi ehdotuksen edistääkseen vierastaistelijoiden ja muiden taistelualueelta palaavien integroitumista yhteiskuntaan.

Yhteiskunta hoi! Älä jätä!

Valtio, joka kutsuu itseään hyvinvointivaltioksi vuonna 2017, mutta jossa kumminkin on viimeisten tilastojen mukaan n. 8000 asunnotonta, ei ole mikään hyvinvointivaltio. Luku on karkea arvio, koska tilastot eivät laske mukaan esim. kaverien luona asuvia ihmisiä, joten vailla omaa asuntoa olevien määrä voi olla huomattavasti suurempi.

 

 

Asuminen pääkaupungissa on liian kallista

Asumisen hinta Helsingissä on noussut pilviin. Asiaa ja siihen johtaneita syitä on viime aikoina käsitelty laajalti mediassa. Viime viikkoina on uutisoitu myös siitä, miten kannattavaa on muuttaa muualta Suomesta työn perässä Helsinkiin. Kustannusvaikutukset ovat tietysti kaupunkikohtaisia ja kokonaishintaan vaikuttaa lisäksi se, miten kaukaa Helsinkiin ollaan muuttamassa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä