*

Tiera Laitinen

Kaikki blogit puheenaiheesta Kokoomus

Miten oikeisto- ja vasemmistojohtajien tulisi toimia

Koetan miettiä asiaa siltä kantilta, jos olisin itse oikeistojohtaja tai vasemmistojohtaja.

Oikeistolle ideaalia on, että yritykset voivat palkata paljon ihmisiä ja halvalla. Samoin oikeistolle on kannattavaa, että julkisella sektorilla, kuten sairaaloissa, on mahdollisimman pienet palkat, ja jotta sosiaalietuudet ja muut tuet olisivat mahdollisimman pienet. Näin hyvätuloisin prosentti saa maksimaalisen hyödyn yhteiskunnasta.

Miten tähän päästäisiin?

Sipilän hallitus viivyttelee tahallaan yritystukiuudistuksia

Sipilän hallitus päätti sitten perustaa parlamentaarisen työryhmän pohtimaan yritystukia, joihin se on luvannut puuttua jo monta kertaa. Tuollainen ryhmä sitten ihmetteleekin asiaa hallituksen loppuajan ja todennäköisesti mitään päätöksiä ei saada aikaan ennen vaaleja. Mitä jos olisi perustanut sen yli kaksi vuotta sitten, jos itse ei kerran saa mitään aikaan?

Eduskuntavaaleissa lähes kaikki puolueet lupailivat yritystukien selkeyttämistä ja karsimista ennen vaaleja julki tulleen Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) selvityksen pohjalta. 

Vapaavuori visioi

Helsingin pormestari Jan VAPAAVUORI esitteli toissapäivänä kaupungille valtuustostrategian 2017-21. Se oli vain visio, eli tavoitteellinen näkymä ja toive kaupungin asemasta tulevaisuuden toimintaympäristössä, ja pyrki kattamaan koko pääkaupunkiseudun. Konkreettiset tavoitteet toimenpiteistä puhumattakaan jäivät puuttumaan.

Kokoomuksen Nykypäivä #9/2017 antoi persu-loikkarille Veera RUOHOlle palstatilaa kaksi aukeamaa. Kovin on puolue kiitollinen.

Synnytystalkoot muutettava adoptiotalkoiksi

Nyt kun synnytystalkoiden alkuhysteria on laskeutunut, haluaisin haastaa suomalaisia ajattelemaan asiaa vähän laajemmalta näkökulmalta. Lapsia saa muulla tavoin kuin perinteisillä menetelmillä. Adoptointi on olemassa. En ole kuitenkaan kuullut tästä puhuttavan tarpeeksi. Sen sijaan, että suostuttelisimme naiset ”synnyttämään isänmaalleen” ja miehet ”siittämään uudet veronmaksajat”, voisimme kannustaa suomalaisia antamaan uuden kodin sitä tarvitseville.

Ahneudesta, yksityistämisestä ja työelämästä

Yksityistäminen ja kilpailun avaaminen ei sovi läheskään kaikille aloille Suomessa ja tämä TOSIASIA on ahneiden porvareiden ja muiden tyhjäpäiden hyväksyttävä.
 
Näitä aloja ovat erityisesti tällä hetkellä terveydenhoito, Posti ja VR.
 
Mitkä muut alat on jätettävä kilpailun avaamisen ja yksityistämisen ulkopuolelle? Minkä alojen ei kuulu tuottaa voittoa? Tämä asia on selvitettävä perinpohjin ja toimittava sen mukaan jatkossa!
 
----------------------------------
 
 

Poliitikkojen aivopieruviikko

Viime päivät ovat esimerkillisesti tuoneet esiin ne päättäjät ja vaikuttajat, jotka jo vuosia ovat odottaneet terrori-iskua, niin sanoakseni, vesi kielellä.

Ovatko politiikot neroja?

Kukaan ei enää nykypäivänä kiistä, etteikö Vincent Van Gogh olisi nero, mutta eläessään tätä taiteilijaa ei juuri arvostettu. Hän sai myytyä vain yhden ainoan taulun, ja senkin vain siksi, koska hänen veljensä taivutteli kaverinsa ostamaan Vincentiltä maalauksen.

Haluaako kokoomus halpatyövoimaa Suomeen?

Kokoomuspoliitikot näyttävät kokeneen loppukesän aikana ideologisen heräämisen. Perjantaina 11.8. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori vaati Talouselämän haastattelussa runsaasti lisää maahanmuuttajia Suomen työmarkkinoille.

Lahden Kokoomus juhlistaa Suomi sata-juhlavuotta sensuurilla

Liukumiinat kuuluvat suomalaiseen kesään. Samoihin aikoihin alkukesästä, kun nämä luontotyyppiä rikastuttavat läjät ilmestyivät maaseudulla lehmien kesälaitumille, tekivät yhteiskunnallista edistystä jarruttavat poliittiset liukumiinat valitettavasti tuloaan lahtelaiseen politiikkaan.

Niinistö häviää, voitto Lauralle - ja tappio(?) myös.

Sauli Niinistö tulee kärsimään tappion kun Suomeen valitaan seuraava Presidentti. Hän ei kärsi tappiota siksi, että hän olisi  ollut huono Presidentti. Niinistö on ollut hyvä presidentti, mutta olisko Huhtasaari parempi, ja kuinka suuri (on/olisi) tappio? (tappio mistä?)

Huhtasaari tulee arvioni mukaan saamaan jopa 12,8% (jopa yli 3%) äänistä ensimmäisellä kierroksella. Ellei Laura olisi ehdolla  niin Niinistö saisi heti yli 50% äänistä. Mutta Sauli-parka mokasi, ja siksi mennään toiselle kierrokselle. Kysymys kuuluu: ehditäänkö?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä