Tiera Laitinen

Kaikki blogit puheenaiheesta Terrorismi

Mitähän ihmettä radikaali-islamistit hommailevat?

Sisäministeriö on päättänyt aloittaa pari tutkimushanketta, kohteena radikaali-islamistit Suomessa. Ensisilmäyksellä voisi ajatella, että tämä on positiivista kehitystä. Mutta todellisuudessa on todennäköistä, että kyseessä on vain näennäispuuhastelu, jonka avulla luodaan kuva siitä, että tehdään jotain, mutta oikeasti ei saada aikaan mitään konkreettista. Nimittäin tutkimusten tehtailu ei yleensä auta muuta kuin niitä, kenelle siitä maksetaan palkkaa.

Turvallisuus ja avoin demokraattinen yhteiskunta

Turvallisuus ja kansalaisoikeudet ovat usein esitetty vastapari. Suomessa on perinteisen rikollisuuden ohella kaksi merkittävää turvallisuusuhkaa: 1) terrorismi, 2) Venäjän tonttiostot sotilasalueiden läheltä.

Lähtökohtaisesti tätä toimintaa harjoitetaan Suomessa koko ajan, vaikkakin sitä valvotaan ainakin jollain tasolla. Kuitenkin merkittävää tässä on se, että avoimessa demokraattisessa yhteiskunnassa sille ilmeisen haitalliset ilmiöt voivat hyvin. Ne tavallaan kukoistavat demokratian ja kansalaisoikeuksien sateenvarjon alla.

Terrorismi ja eriarvoisuus

YLE:n keskusteluohjelmissa, joissa aiheena on Euroopassa tapahtuneet terrori-iskut, on aina joku vihreä poliitikko puhumassa eriarvoisuudesta. Ajatuskulku menee suunnilleen niin, että terrorismi johtuu eriarvoisuudesta ja saadaan loppumaan, kun poistetaan eriarvoisuus.

USA:n oma omaehtoinen terrorismi

Hienoa olisi, jos USA:ssa aselakien tiukentamista vaativat koululaisten mielenosoitukset leviäisivät ja mukaan tulisi muitakin. Niin voi käydä. Ehkä ainakin kouluampumisiin tottumaan joutuneet nuoret ovat saaneet tarpeekseen "aseellisesta vapaudesta". 

Mutta sekään ei vielä takaa, että mitään oleellista muuttuu.

Kyse on oudosta kulttuurisesta syövästä, joka on syvällä.

Kyse on myös rahasta. Kansallinen kivääriyhdistyksellä on rahaa voidella poliitikkoja. Ja he voitelevat.

Palvelkaamme Isis-veteraaneja?

Ylen A-studiossa oltiin tänä iltana kovin huolissaan. Isis-rintamalta on tulossa paljon takaisin palaavia "sotaveteraaneja". Toinen haastateltavista, Supon Pekka Hiltunen muistutti moneen kertaan turvallisuusuhkasta maissa, joihin Isis-veteraanit palaavat.

Katsommeko jälleen muualle Turkin jatkaessa tuhoamisen tiellä?

Samalla kun viimeisiä ISIS-ryhmittymän pesäkkeitä vielä puhdistetaan, on Turkki käynnistänyt hyökkäyksen Syyrian kurdeja vastaan. On surullista nähdä, kuinka välinpitämätön ulkomaailman reaktio on ollut. Nyt kun kurdit ovat tehneet tehtävänsä ja olleet ratkaisevassa roolissa ISIS:in tuhoamisessa, heidät voidaan jälleen kerran pettää ja jättää yksin. Turkin yhä itsevaltaisemman presidentin Erdoganin johdolla Turkki käy sotaa kurdeja vastaan liittolaisinaan ääri-islamistiset ryhmittymät ja nyt luoteis-Syyrian Afrinin alueelle on isketty usealta suunnalta.

Vuosi 2017 ja terroriunohdusteollisuuden synty

Päätin hieman muistella vuotta 2017 Spiked!-lehden Brendan O'Neill'n avustamana. Suomennan vapaasti parhaita paloja tästä O'Neill'n vuotta 2017 poliittisesti luotaavasta esseestä, jonka kärkenä on terroriunohdusteollisuuden nousu. http://www.spiked-online.com/newsite/article/the-rise-of-the-terror-amnesia-industry/20701#.WkdPDd9l-Uk

Suurmoskeijahanke ja sen hämäryys

Suurmoskeijahanke epäilyttää minua ja varmasti monia muita tahoja jo pelkästään hämäryytensä puolesta. Mielikuvaa luodaan tästä koko kansan keskuksena harraste ja muine tiloineen.Näin ei asia tule olemaan, jo pelkästään rahoitus tälle Pia Jardinin ja muiden islamistitahojen vetämälle hankkeelle on todella sumuverhon takana. Rahoitus tulee Bahrainin monen verkoston takaa, kuka voi varmasti sanoa ettei tällä ole kytköksiä terrorismiverkostoihin? Radikaali-Islam on levinnyt juuri näiden moskeijoiden kautta, näin se tulee täälläkin käymään.

2000-luvun etnomasokismi siirtolaisuuden mahdollistajana

 

Etnomasokismi on käsite, joka tarkoittaa henkilön vihaa ja antipatiaa omaa kulttuurillista ja etnistä viitekehystä kohtaan. Etnomasokismi on itse asiassa erittäin rasistinen konsepti, sillä kohteena on usein kokonainen kulttuuri tai kansa.

”Kuolemantuomio viattomien tappajalle” – New York

US presidentti Donald Trump twiitissään ”tuomitsi” [* liki heti uzbekin kuolemaan, tosin Yhdysvalloissa saa oikeutta ja asianajajankin. Kahdeksan kuollutta – uhriluettelo kertoo täysin viattomien maksaneen jostain – sillä kallemimmalla – hengellään, mutta mistä he maksoivat?

[* ~ https://yle.fi/uutiset/3-9912435 -

 

Maailmassa on karma, jota kutsutaan syyn ja seurauksen laiksi

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä